Yksi unelma toteutunut :)

Monille vihreä vyö taekwondossa on vain yksi vyö muiden joukossa. Tai enemmänkin vyö ennen ns. niitä parempia vöitä. Minulle se on paljon muutakin.

Nimittäin ei tästä ole kuin vuosi, enintään kaksi, kun vihreän vyön saaminen oli jossain kaukana unelmissani - lähinnä oikeasti vain unelmana.
Syynä ei ole se, ettenkö olisi luottanut itseeni tarpeeksi, vaan syy oli oikeastaan täysin eri:
Minulla oli ollut paljon urheiluvammoja (lähinnä yleisurheilun takia), ja tämän takia jatkuvasti taukoja taekwondon harjoittelussa. (blogiani lukevat tämän jo ehkä tiesivätkin). Halusin kyllä takaisin treenaamaan, mutta lääkärit ja fysioterapeutit sanoivat, että joudun vielä odottamaan. Moukarinheittoa sain kyllä harrastaa (aika-ajoin), mutta jostain syystä taekwondo koettiin "vaarallisemmaksi." Noudatin käskyjä ja odotin, odotin niin kauan, kunnes motivaationi ja toivoni katosivat hetkeksi.

Viimeinkin!!!! :)

Pystyin aloittamaan täysillä (ainakin melkein) treenaamisen vasta tämän vuoden alussa.
Olin keltainen vyö, mutta melkeinpä valkoisen vyön tasolla. Olin unohtanut paljon, mutta kun oma kärsivällisyys meinasi lakata - oli aina joku joka nosti motivaation takaisin, käski jatkamaan. Oli se sitten joku valmentajista, tai joku toinen treenaaja.
Yhtä liikettä saatettiin hiota pitkään, mikään ei jäänyt mieleen ja turhautuminen oli välillä todellakin suurta.
Mutta vitsejäkin heitettiin, sillä olinhan se kaikkien tuntema "neljä vuotta samalla vyöarvolla."
-- Ne jotka olivat aloittaneet samaan aikaan taekwondon kuin minä, olivat jo vähintään sinisellä vyöllä. Se sai minut liikkeelle, mutta samalla myös harmistuneeksi siitä, miten paljon olin oikeastaan menettänyt.

Mikä tärkeintä, en kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut, ja aina kun palasin takaisin tauon jälkeen treenaamaan, minut otettiin ilolla vastaan. Se oli asia, jonka takia jaksoin odottaa. Sen takia jaksoin lopulta odottaa hieman pidemmän tauon, ja pääsin lopulta alkuvuodesta mukaan treeneihin.

Singaporen treeneistä puhumattakaan. Treenit siellä vain vahvistivat tunnetta, että tätä haluan jatkaa. Sain motivaationi takaisin täydellä teholla, ja jopa ottelutreenit alkoivat tuntua hauskoilta. Myöskin jonkinlainen kilpailuvietti tuli mukaan, ja halu mennä oikeisiin kisoihin. Kisat vaativat vielä lisää rohkeuden keräämistä, mutta eiköhän jossain vaiheessa ensi vuonna ;)

Tällä hetkellä voin vain sanoa, olevani aivan järkyttävän onnellinen siitä, että mulla on vihdoinkin se vihreä vyö! *.*

Todellakin! Tai ehkäpä avaruus on rajana ;)

Itsenäisyyspäivän kuvia

Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille ja erityisesti Suomelle!! <3 :)

Oli ihan pakko mennä katsomaan paraatia, kun oli täällä Jyväskylässä :P Valitettavasti en jaksanut aamulla herätä aikaisin ja lähteä ajoissa Harjun stadionille katsomaan sitä alkujuttua, menin sitten saatesta huolimatta katsomaan sen marssin :)

Porukkaa oli yllättävän paljon katsomassa säästä huolimatta. Ja olen oikeastaan ihan tyytyväinen siitä, että päätin mennä paikan päälle katsomaan :) sai vähän jotain muuta tekemistä koulutehtävien, kokeeseen lukemisen, netflixin ja värityskirjan tilalle ;D

Ps. nyt pyörii marssin musiikki päässä ^^

Talvisia maisemia

Jyväskylässä oli väliaikainen talvi tuossa alkuviikosta. Ehdin muutaman kauniin kuvan napata lumen peittämistä puista. Nyt taas sataa vettä ja räntää. Toivoisin sen lumen tulevan takaisin, se toi valoa ja piristi myös samalla kaamosta :D Lisäksi sateen ja rännän takia tiet on tällä hetkellä ihan super liukkaat... Tänään vein antidoping paperit keskussairaalalle, ja sinne kävellessäni mietin, että haluaakohan Jyväskylän kaupunki saattaa kaikki asukkaat sinne sairaalaan. Ne tiet oli niin järkyssä kunnossa, etten yhtään ihmettele jos siellä monet liukastuu ja satuttaa ittensä.
Kuulemma yleensä täällä hoidetaan hyvin jalkakäytävät, niin että porukka pystyisi jopa pyöräilemään turvallisesti talvisin - siltä ei kyllä nyt vaikuttanut.

Ps. Ostin kuukauden bussikortin... kallis kuin mikä, mutta en uhraudu kävelemään tossa liukkaudessa yhtään mihinkään - saati pyöräilemään. Ja noh onhan se mukava sateessa, rännässä ja kylmyydessä mennä bussilla kuin sillä pyörällä ;)

Tässä nyt muutama kuva, jonka nappasin lyhyen talven aikana ;)

Taekwondo ❤

Heihei täällä taas kirjoittelen!

Viikonlopun Oulun reissu meni paremmin kuin hyvin! Leirillä oleminen oli ihan mahtavaa :) En kyllä yhtään ymmärrä, miksen ole käynyt aiemmin taekwondo leireillä. Ehkä koska ikinä sinne ei olla menty porukalla..? Oli niin hienoa tutustua paremmin Jyväskylän taekwondo porukkaan, nyt tuntee kuuluvansa paremmin tuohon ryhmään.
Tän viikon lauantaina lähdenkin katsomaan taekwondo kisoja Tampereelle, kisaturistina kun ei itse uskalla vielä kisata :D
Kisaaminen täytyykin muuten laittaa bucket listaan ensi vuodelle ;) tai oikeastaan tehdä vaikkapa uudenvuodenlupaus :'D

1. Kohteliaisuus, 2. Rehellisyys, 3. Kärsivällisyys&Uutteruus, 4. Itsehillintä,
5. Lannistumaton henki

Meillä oli leirillä hyvän treenifiiliksen sekä treenien lisäksi luento. Se, mikä jäi parhaiten luennosta mieleen, oli pääopettajan sanoma siitä, että taekwondossa on tärkeää luottamus. Jos ei luota toiseen eikä varsinkaan itseensä, niin treenistä ei tule mitään. Eikä muuten tule kilpailuistakaan. Lajissa ei ole tarkoitus satuttaa, mutta vahinkoja voi aina sattua. Taekwondo on myös todella hyvä harrastuksena aivan kaikille - se  ei maksa paljoa, ja lisäksi ei ole väliä kuka olet, mistä tulet, minkä näköinen olet. Jokainen otetaan vastaan sellaisenaan, minkäänlainen rasismi ei ole sallittua.
-- Jokaiselle (itf) taekwondoa harrastavalle kerrotaan jo alkeiskurssilla taekwondon viisi pääperiaatetta (tai ainakin pitäisi kertoa). Pääperiaatteet näkyy kuvassa ja sen tekstissä :)
--> Nämä viisi ovat tärkeää muistaa. Ylempiä vyöarvoja kohdellaan kunnioittavasti, lisäksi myös muita vyöarvoja.
Ollaan rehellisiä, sekä itselleen, että muille.
Kärsivällisyys ja uutteruus on todella tärkeää. Oppiminen vie aikaa, mutta kärsivällisyys vie pitkälle.

Itsehillintä - täysillä tekeminen on hauskaa, mutta se ei aina ole oikein. Myös jos on paha mieli jostakin, ei sitä pidä tuoda esille muille. Täytyy pitää se itsehillintä kaikessa.
Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, on lannistumaton henki - täytyy uskoa itseensä. Kukaan ei onnistu heti, siihen menee aikansa, mutta jos on lannistumaton - niin joskus tulee se onnistuminen. Kukaan ei epäonnistu aina, jotkut vain eivät kestä sitä epäonnistumista ja luovuttavat. Mutta jos luovuttaa, niin ikinä ei voi tietää miten lähellä oli onnistumista.




Näiden lisäksi taekwondo on rauhallisuuden laji. Taekwondossa pyritään rakentamaan rauhallisempaa maailmaa, juuri sillä tapaa, että ketään ei syrjitä ja kaikki ovat tervetulleita. Jos menee ulkomaille treenaamaan, niin aina siellä on joku taekwondo ryhmä minne on tervetullut. Se on niin, koska me harrastajat pidämme yhtä. Leirillä pääopettaja kehotti menemään ulkomaille ja treenaaman siellä, koska se tuo aina uusia näkemyksiä ja samalla uusia kontakteja. Omasta Singaporen kokemuksesta voin kyllä sanoa, että se on kannattavaa! :)

Luottamuksesta sen verran vielä, että pääopettaja mainitsi että hän graduoi mustiin vöihin vain niitä joihin hän pystyy täysin luottamaan. Ja hänen kauttaan graduoidut mustat vyöt ovat niitä, joiden vastuulle pääopettaja sanoi pystyvänsä antamaan bussilastillisen ihmisiä, ja sanomaan vain "vie nämä Helsinkiin ja tuo takaisin." Näin hän kuvasti luottamustaan. Ja jos hän ei luota ihmiseen, niin hän ei pysty antamaan mustaa vyötä.
Ja minä aion olla sen mustan vyön arvoinen, sitten kun sinne asti pääsen. Aion olla se, jolle pystyisi antamaan bussillisen ihmisiä.

Olen päättänyt, etten ole yksi näistä! :) ❤

Kuulumiset

Viime kirjotuksen jälkeen on tapahtunut niin paljon, että en edes tiedä mistä aloittaa.. :D
Ehkäpä aloitan vain alusta.

• Ensinnäkin se kauan pelätty (ja odotettu) astmatutkimus oli ja meni, ja toi mukanaan allergisen astman diagnoosin. Mä oon fifty-fifty tunteiden kanssa. Hyvä, että oireille löytyi syy - mutta taas toisaalta ei astma ole mikään jesjes juttu. Se miten kaikki sanovat, että lääkkeillä astman saa hallintaan, niin se on totta, mutta jokainen joka on kilpaurheilija tai on sellainen joskus ollut ja sairastaa astmaa, niin tietää antavansa jonkinlaista tasoitusta koko ajan muille. Se saattaa olla hyvin pientä tasoitusta, mutta noh kuitenkin. --> En hypi riemusta diagnoosin takia, mutta täytyy sanoa, että on kyllä tuntunut helpommalta olo.

• Ravitsemuksesta sen verran, että päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa ruokapäiväkirjan kirjoittamista, sekä lisäksi kokeilla ensin itse panostaa siihen ruokavalioon. Lipsumisia on tullut, mutta samalla myös edistystä! Syön useammin, ja myös monipuolisemmin. Lisäksi luen kahta ravitsemusopasta, jotka valmentajani mulle antoi.

• Heittomotivaatiossa on jänskä tilanne tällä hetkellä. Kävin viime sunnuntaina heittämässä, ja tajusin kuinka paljon oikeasti rakastan heittämistä. Rupesinkin siinä miettimään kaikkia kesän kisoja ja odottamaan kesää. Mutta samalla tuli mieleen, että haluanko mä oikeasti kisailla edelleen. Tiedäntiedän, sama aihe on tullut useasti esille. Yritän tällä hetkellä saada motivaation siihen pisteeseen, että treenaan täysillä talven ja kevään, ja kesällä sitten toivon parasta ;) Kesän jälkeen katotaan uudelleen mitä tehdä... Edelleen odottelen Jyväskylän valmentajan kanssa alkavia treenejä, jospa sieltä jotain uutta tulisi esille :)

• Taekwondosta on tulossa mulle todella tärkeä laji koko ajan vaan enemmän, välillä jopa harmittaa etten panostanut tähän aiemmin enemmän. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Taekwondossa on myös se hyvä puoli, että periaatteessa ikinä ei ole liian vanha aloittamaan. Eri asia sitten on, jos haluaa alkaa kilpailemaan ihan kunnolla. Mulla ei vielä toistaiseksi riitä rohkeus kisoihin. --> Oon huomannut nyt treeneissä, että mä oikeasti varon jotakin. Mä en tiedä johtuuko tää siitä, että mulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että pelkään jotakin sattuvan. Vai mitä tää on, koska mä en oikeastaan uskalla tehdä kaikkea täysillä. Ottelussa oon todella tarkkana. Mun täytyy saada tää fiilis pois, ja sen takia oonkin alkanut taas käymään ottelutreeneissä :) Taas tullut fiilis: miksi mä en ole käynyt ottelutreeneissä melkein yhtään, koska oikeastaan siellä on ihan kiva käydä :D --- Tulevana viikonloppuna on Oulussa taekwondoleiri! *.* odotan niin innoissani! Ihan mahtavaa mennä ensimmäistä kertaa uuden treeniporukan kanssa yhdessä jonnekin leirille :) jesjes, siitä lisää sitten myöhemmin! :') Tänään lähtö Ouluun!! <3

Loppuun vielä:

Mulle on nyt tässä muutaman kerran suositeltu yhtä tiettyä fysioterapeuttia täältä Jyväskylästä. Että kävisin hänen luonaan ainakin kerran tai pari, jotta saataisiin selville onko mun ongelmille mitään tehtävissä :D Tai enemmänkin jos on, niin mitä. Mutta mä oon tosi epäileväinen enkä oikein välttämättä haluaisi varata aikaa. Otetaanpas fakta nro 1. Mä oon käynyt kahdella eri fyssarilla sekä olkapään, että takareiden kanssa -- kummastakaan ei loppujenlopuksi ollut näköjään mitään hyötyä, ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Nro 2. mitä jos käyn kerran, niin tuleeko siitäkin taas "tapa". Ns. käyn vielä tän kerran...

Nro 3. Mä en oikeastaan jaksa käydä enää fyssarilla, koska oireet ei ole hävinneet.

--- Toisaalta taas mietin, että oonko mä vaan käynyt väärillä fyssareilla..? Mitäs jos tuo joka täällä on, niin osaakin auttaa juuri mua.

Mun pitää pohtia asiaa lisää :)

Ainiin ja vielä se, että tammikuussa alkaa vaihtoon hakeminen!! *.* jejjjejj oon jo kirjottanut päivämäärät kalenteriin! Mä niin aion hakea Singaporeen, niin että lähtö olisi ensi vuoden lokakuun tienoilla. Wihiiii tää on niin mahtavaa!

Elämää :)

Olen pitkään jo harkinnut jonkinnäköistä ravintovalmennusta, ja nyt se harkitseminen on pikkuhiljaa muuttumassa teoiksi. Mulla ei ole periaatteessa mitään suurta ravinto-ongelmaa, en ole liian laiha tai liian lihava. Mutta koen, että ruokavalioni ei ole sopiva urheilijalle. Tiedän mitä teen väärin, ja tiedän jopa miten niitä pitäisi muuttaa. Koen kuitenkin ettei oma itsekurini riitä siihen, että saisin asian itsenäisesti hoidettua.

mums

Syön liian harvoin josta johtuu ikuinen makeanhimo. Karkkilakkoon en pystyisi, tai ehkä pystyisin, mutta silti söisin kaikkea muuta herkkua. Joidenkin mielestä on varmasti helppoa muuttaa tapojaan huomattuaan ne, minulle se ei ole niin yksinkertaista.

--> Myöhempi huomio: raportoin koko viime viikon jokaisena päivänä valmentajalleni syömiseni kuvien kera. Seuraavalla kerralla kun meen käymään kotosalla ja treeneissä, niin hän antaa mulle sellasen urheilijan ravitsemus-kirjan luettavaksi. Ja jos ei senkään jälkeen ala luistamaan ruoka-asiat, niin olen yhteydessä johonkin ammattilaiseen :)

Totta tuokin...

Sama juttu on ollut jo pitkään motivaation kanssa (moukarinheiton moti). Tiedän ehkä suunnilleen ongelman/-t. Mutta en kykene saamaan motivaatiota itsenäisesti takaisin. Jokin tuolla takaraivossa sanoo mulle, että mun ei edes kannata yrittää saada sitä takaisin. En tiedä miksi, mutta tämä on oikeasti todella hankala asia mulle. Ja toisaalta taas jokin sanoo, että motivaatio takaisin nyt tai ei koskaan. Olen kirjaimellisesti jonkinnäköisessä solmussa.

Ja tämä on syy miksi menin puhumaan urheilupsykologille. Olen saanut sieltä neuvoja, tsemppauksia, järkeviä ideoita yms. ja lisäksi sen, mitä itsekin olen sanonut: jos lopettaisin nyt yleisurheilun tai siinä kilpailemisen, niin se jäisi vähän niin kuin kesken. Koska mulla ei ole ollut sitä oikeata mahdollisuutta kisailla viime kesänä, tai treenata täysillä. Joten jos nyt olisi edessä kunnon kausi tai edes kunnon kisakesä, niin mun on pakko yrittää.

Ja vasta ensi kesän jälkeen, voin alkaa miettimään, että jospa taekwondosta tulisi se mun ykkösjuttuni.

Mulla oli tosiaankin viikon syysloma, ja sillä ajalla paljon aikaa miettiä asioita. Kävin treeneissä, ja kävin taekwondo treeneissä. Jotenkin vaan se ryhmähenki taekwondossa, ja se miten mulla ei tule olkapää oireita siellä, niin vahvistaa mun päätöstä siitä, että se on se mun juttuni.

Tämän takia se koukuttaakin:D

Syysloman aikana myöskin keksin itselleni kysymyksen maanantain urheilupsykologi käyntiä varten, eli treenaanko moukarinheittoa vain vanhasta tottumuksesta, vai treenaanko sitä oikeasti sen takia että haluan menestyä? Vai olisiko parempi alkaa treenaamaan sitä pelkästään treenausmielessä, ei välttämättä kilpailumielessä.

Olin kirjoittanut tämän paperille ylös, aikomuksenani näyttää se urheilupsykologilleni saman tien. Mutta jostain syystä en pystynytkään siihen heti, vaan melkein jätin kertomatta. Kunnes hän kysyi, että onko mulla jotakin mistä haluaisin vielä kysyä tai mitä haluaisin sanoa. Ja siinä vaiheessa ajattelin, että nyt tai ei koskaan ;) Ja niin sanoin sen, en välttämättä sanasta sanaan, mutta sanoin kuitenkin. Se muuten helpotti mieltä, että sain sanottua jollekulle ”ulkopuoliselle”, ja tuo taekwondo + moukarinheitto vastaus olikin jo ylempänä. Samalla nimittäin kerroin jo viime kesän päätöksestä, että se olisi viimeinen kesä. Mutta ei sitten sattuneista syistä ollutkaan viimeinen…

è Eli nyt mun on pakko saada jonkinlainen tavoite itselleni, koska jos mulla ei ole tavoitetta, niin siirryn koko ajan huomaamattani pikkuhiljaa taekwondon puolelle. Mutta jos mulla olisi kunnollinen tavoite, ja oikeasti pyrkisin siihen, niin silloin ihan varmasti myöskin pystyisin tsemppaamaan itseni ja treenaamaan kunnolla. Ongelma onkin se, että miten tsempata itsensä jos ei ole motivaatiota tarpeeksi?

Lisäksi motivaatiota ei yhtään helpota tällä hetkellä se, että mulla epäillään rasitusastmaa. Sitähän sanotaan, että jos lapsella/nuorella on allergioita, niin astmaan sairastuminen on vain ajan kysymys. Mulle allergialääkäri laittoi lähetteen tutkimuksiin, koska mainitsin, että mulla on ollut vähän kesän siitepölykauden kaltaisia oireita talvikauden treeneissä. Lääkäri sanoi, että onhan se hyvä tarkistaa… Ja kuten olen aiemmin sanonut, niin astman toteaminen selventäisi monia asioita, ja saisin todeta ettei mulla ole huono kunto, vaan ehkä se johtuu vain astmasta ;D no ei vaan, se ei ollut pää tarkoitukseni.

Mutta siis huomenna ovat tutkimukset edessä. Mietityttää vähän mikä on tulos. Kaikki aina sanovat, ettei kannata etukäteen stressata, mutta en osaa olla stressaamatta.

Sitten kouluasiaa… En ymmärrä miten vähän mulla on tunteja. Tämä jakso on ollut todella löysä, ensi jaksosta puhumattakaan. Tämän takia päätinkin ottaa itselleni yhden lisäkurssin, ja pääsinkin sinne mukaan, vaikka ilmoittauduin sinne myöhässä. Verkko-opinnosta kyse, eli sinne ilmeisesti pääsee sitten helpommin mukaan ilmoittautumisajan päätyttyäkin. J Ihan kiva kattoa millainen tuo verkko-opetus tulee olemaan! Ehkä sitten uskaltaa myöhemminkin ottaa enemmän verkkokursseja, ja jos taas se on todella vaikeaa, niin ehkä osaa välttää niitä:D Ja kyseessähän nyt siis Culture Tourism kurssi, joka käydään kokonaan englanniksi.

Taitaapi olla sama koulun jälkeen ;) tosin fb:n tilalla Netflix :'D

Syvällistä asiaa&pohdintaa

Muutaman päivän (oikeastaan melkeinpä kuukauden) ajan mietin viitsinkö kirjoittaa tämän julkisesti, mutta antaa mennä, kerranhan tässä eletään ;)

Vähän erilaista tekstiä, tosin myöskin samanlaista ja kertausta aiempiin.. Mutta suoraan omasta elämästäni vähän syvällisempää asiaa :D Tässä on asioita jotka on reilusti helpompi kirjoittaa, kuin puhua ääneen. Tosin mulle melkeinpä kaikki asiat on helpompi kirjoittaa. Aiemmin aina nuorempana kun olin äidin kanssa riidellyt, niin kirjoitin anteeksipyynnön pienen kertomuksen kera paperille ja jätin hänen paikalleen ruokapöydässä. Näin vältyin turhalta uudelta riidalta, jos olisin kiukkupäissäni alkanut selittämään muita asioita..

Mutta siis asiaan:

Olen miltei koko elämäni ajan elänyt urheillakseni. Taisin olla vain kolme vuotias, kun halusin aloittaa saman harrastuksen kuin isosiskoni – ja niinpä vanhempani ilmoittivat minut lasten yleisurheiluun (tempputenaviin tms.).

Alkuun inhosin sisätreenejä, mielestäni oli tyhmää treenata niin pienessä tilassa, ulkona oli paljon hauskempaa, ja niinpä kävinkin välillä vain ulkotreeneissä.

Kului vuosi, toinen, kolmas, viides – mennään suoraan nykyhetkeen (eli 15 vuotta myöhemmin). Harrastan edelleen yleisurheilua.

Vielä noin viisi-kuusi vuotta sitten päälajini oli hyppy- ja juoksupainotteinen. Ne, jotka tietävät että olen aiemmin panostanut hyppyihin – miettivät miksi olen vaihtanut niinkin eri lajiin kuin heittoihin.

Syy miksi vaihdoin ei ollut omani, vaan lääkärini antoi kaksi vaihtoehtoa ”urheilun lopetus kokonaan tai lajin vaihtaminen.” En ole ikinä sanonut, että lajin vaihto olisi ollut mitenkään helppoa, varsinkaan sen ikäisenä.

Mutta mistä kaikki alkoi? Miksi jouduin lopettamaan hypyt ja mikä on tilanne nyt?

Aiemmin yleisurheilu oli minulle vain harrastus – myöhemmin siitä tuli ns. elämän suola. Kun

pienenä tyttönä osallistuin ensimmäisiä kertojani kilpailuihin – olin ikionnellinen, kun tuloslistaa katsoessani en ollutkaan viimeinen. Pikkuhiljaa paransin, kehityin lajeissa ja pian olinkin jo 20 parhaan joukossa. Voi sitä ilon määrää kun pääsin ensimmäistä kertaa finaaliin. Tai kun junnukisoissa palkittiin kuusi parasta ja minä olin niiden kuuden parhaan joukossa. Sitä tunnetta kun viimein pääsin palkintopallille kolmen parhaan joukossa – ei pysty sanoin kuvailemaan.

--> Aiemmin en välittänyt kisasijoituksestani, myöhempinä aikoina kun itsellään on kova halu menestyä – pettyy kun ei onnistukaan.

Muistan miten outoa ja kamalaa oli, kun joku kaatui kisassa – loukkasi itsensä. Tai se, miten joku kaveri kertoi olleensa juuri tauolla kipeän polven takia. Olin onnellinen säästyttyäni niiltä vaivoilta.

--> Jos voisin palata tuohon aikaan, koputtaisin puuta kolmesti. Ehkä koska unohdin sen, niin olen nyt, 10 vuotta myöhemmin tässä tilanteessa ;)

Minä joka rakastan urheilua, sain muistaakseni ensimmäisen oikean urheiluvamman aitaviestissä kaaduttuani aidan päälle. Tämä oli vielä kaiken lisäksi seuramme uuden kentän avajaisissa. Olin reilu 10 vuotias.

Muutama vuosi myöhemmin kaaduin normaalissa viestissä vaihdon mennessä ns. päälle. Loukkasin sormen ja polven.

Myöhemmin lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni magneettikuvauksiin polven takia – se oli jännää ja ehkä myös hieman pelottavaa.

Tällä hetkellä en ole treenannut yhtäkään täysimittaista kautta ilman mitään vammaa. Sanotaanko, että noin viisi vuotta mennyt urheiluvammojen kanssa.. Ei ole mennyt kuukauttakaan ilman jotain vaivaa. Polven magneettikuvauksen jälkeen, on kuvattu peräti neljä täysin eri kehonosaa. lisäksi lukuisia röntgenkuvia.

Vuosina 2011–2013 olen käynyt kahdessa eri tähystysleikkauksessa.

Jossain vaiheessa luovuin jo toivosta, ja meinasin luopua unelmistani yleisurheilun suhteen.

Olin pettynyt itseeni, olin suuttunut siitä miksi kaikki vammat tulee minulle. En jaksanut enää lääkärikäyntejä, enkä jatkuvaa pelkoa treeneissä että jokin paikka hajoaa.

Soitin työharjoitteluni aikaan valmentajalleni, kerroin olevani yhtä rikki henkisesti kuin fyysisestikin. Ymmärsin tuolloin miten tärkeää on, että valmentajalla ja valmennettavalla on välit kunnossa (ei ainoastaan treeniasioita puhuttaessa, vaan myös muutenkin). En todennäköisesti kilpailisi yleisurheilussa enää, jos en olisi soittanut tuota puhelua.

--> Tämä tapahtui reilu vuosi sitten.

Kärsin edelleen vammoista. En tiedä kokonaan syytä näihin, ja mielessä usein pyörii edelleen kysymys ”miksi minä?” Mitään lääketieteellistä syytä näihin ei ole löytynyt.

Olen kuitenkin saanut positiivisen asenteeni takaisin. Olen päässyt jatkamaan myös toista lajiani (taekwondoa). Yhä mielessäni on pelko siitä, että jokin paikka menee rikki. Tälläkin hetkellä treenaan puolikuntoisena, en tiedä onko se tervettä, mutta näin on kuitenkin ollut jo pitkään. Leikattu olkapää vaivaa edelleen, selittämätön takareiden vamma on ollut läsnä miltei vuoden ja lisäksi helposti lukkiutuva nilkka tuottaa kipua silloin tällöin.

Viimeisimmän kesän piti olla viimeinen heittojen osalta jos tulosta ei synny – ei syntynytkään. Mutta asuinpaikan muuttuminen kesän loputtua toi jonkinlaisen uuden kipinän. En halua lopettaa vielä, sillä ehkä tuolla jossakin on joku joka osaa vastata kysymykseeni ”miksi minä?” En koe, että olisin kokeillut vielä kaikkea. En voi lopettaa unelmieni jahtaamista, ennen kuin tiedän kokeilleeni oikeasti kaikkea.

Kipuun tottuu, ilman särkylääkkeitä oppii elämään, kivun kanssa oppii treenaamaan.

Vaikkei se ehkä tervettä ole, niin näillä mennään! :)

Kuulumisia Jyväskylästä

Kuukausi Jyväskylän ammattikorkeassa opiskelua takana. Tähän asti on ollut helpompaa eikä niin raskasta kuin olin kuvitellut, joten todella positiivinen asia! :)
Tosin haluaisin kylläkin ihme ja kumma olla enemmän koulussa kuin nyt tällä hetkellä olen :D

Jyväskylä tuntuu jo ihan kodilta, nukun täällä paljon paremmin mitä olen aiemmin nukkunut.. Täällä ei siis tosiaankaan ole mitään mikä häiritsisi mun yöunia, vaikka tää onkin kerrostalo :D

Kouluun on matkaa melkein 5km, ja toistaiseksi oon mennyt pyörällä paitsi jos on ihan kaatamalla satanut tai tuullut ylivoimaisen paljon (9-->) :D alkuun pari mäkeä tuntui ihan liian ylivoimaiselta, mutta niihinkin on alkanut tottua, ja on tullut "Mun on pakko pyöräillä koko mäki, tää näyttää tyhmältä jos alan taluttaa kesken mäkeä" -fiilis x) joten tähän päivään asti olen myöskin pyöräillyt ne mäet ;)

Mulla on ollut aikaa käydä taekwondo treeneissä, ja täällä on oikeesti todella mukavia treenaajia! :) Ja valmentaja myös. Olin oikeen yllättynyt miten hyvin mut otettiin samantien mukaan treeniporukkaan! Kisoihinkin mua yritetään suostutella, katotaan..katotaan.. =D

Moukarivalmennuskin on vihdoinkin jotakuinkin selvillä! :) Tapaan valmentajan ensi viikolla, ja katellaan treenikuvioita ja mun aiempia treenejä, ja rupatellaan kaikkea. Ja käydään vähän salilla treenailee.. Innolla odotan. Tuntuu, että vihdoinkin alkaa palaset loksahtelemaan paikoilleen näidenkin treenien kannalta!=)

Liityin myöskin keski suomen urheiluakatemiaan, koska tällä tavoin pystyn treenaamaan periaatteessa kaikkein edullisimmin ja kaikkein parhaimmissa olosuhteissa. Saan tietyllä vuosimaksulla treenata ihan miten usein tahansa Hipposhallissa, monitoimitalon kuntosalilla, uimassa käydä yms. Lisäksi ilmainen urheilupsykologi kolmesti. Ja lääkärin konsultaatiovastaanotto pitäisi myös tässä jossain vaiheessa tulla ohjelmaan :) sitten on lisäksi vielä jotain perusverenkuvia ja muita lähinnä kestävyysurheilijoille tarkoitettuja testejä.

Tuosta urheilupsykologista sen verran, että mä olin skeptinen aluksi (onkohan oikea sana edes), ja en jotenkin ajatellut, että tuun ikinä edes sinne varaamaan aikaa. Koska tuntuu oudolta mennä puhumaan treeniasioista jonkun tuntemattoman kanssa, ja toi psykologi sanana vähän ehkä myös jännitti mua. Vaikkei se ole tavallaan samanlainen kuin normaali psykologi, niin se on kuitenkin samanlainen jollain tapaa.. :D
Mulla tulee lähinnä psykologeista mieleen Amerikkalainen leffa, jossa "potilas" makaa sohvalla ja psykiatri istuu jossain nojatuolissa. Tuli myös Hannibal sarja mieleen :'D kauheeta.
--
Se ei todellakaan ollut sellaista.
Mä tosiaankin siis uskaltauduin lähettämään toiselle näistä asiantuntijoista viestiä ja myöhemmin hän sitten soitti mulle ja varattiin aika ja näin pois päin.
Mun aikani oli maanantaina, ja mä olen oikeesti positiivisesti yllättynyt. Mulla tuli oikeen kunnon inspiraatio siitä, ja sain vastaukset asioihin joita olen miettinyt. Ja toisaalta taas sain lisää vaihtoehtoja ja pohtimisen aiheita asioihin joiden ajattelin olevan melkeinpä menetettyjä tapauksia.

Se miksi mä nyt sitten varasin sen ajan, oli se miten yksi jo vuoden keski-suomen urheiluakatemiassa mukana ollut urheilija sanoi jotakuinkin näin: "Käyttäkää nyt näitä palveluita mitä saatte. Menkää urheilupsykologille ennen kuin teillä on ongelma, menkää kun tuntuu siltä että kaipaatte jossakin juteltavaa jotain selvennettävää, koska jossain vaiheessa siitä saattaa tulla ongelma. Ja silloin saattaa olla liian myöhäistä."
Ja koska no mullahan on ollut ongelmia motivaation kanssa, eikä se oikein edelleenkään ole "täydellinen", niin päätin mennä juttelemaan jos saisin jotain vinkkejä. Ja sainhan mä.
Niitä nyt ainakaan sen verran enempää aukaisematta..
Näitä kertoja on siis maks. kolme (ilmaista), ja mä sitten sovin jo seuraavasta käynnistä, kun jäi niin positiivinen kuva! :)

Kävin myös täällä viimeinkin hierojalla, jota pitkäaikainen fysioterapeuttini mulle suositteli ja siitäkin positiivisesti yllättynyt! Vielä parempi on, että tää hierontapaikka sijaitsee puolessa välissä matkaa koululle ja kotiin, eli voin mennä ennen kouluakin (y) tai koulun jälkeen, tai ei koulupäivänä ;)

Tältä erää lopettelen kirjoituksen tähän, ja jatkan mahdollisimman pian! :) Ehkäpä jo huomenna illalla, tai sitten sunnuntaina..

Performance Matrix -testi

Unohdin viimeksi kirjoittaa testistä, jossa kävin vähän yli kuukausi sitten..

Olin jo pitkään keskustellut valmentajani kanssa siitä, että voisi olla ihan hyväksi mennä lihastasapainokartoitukseen, josta sitten lähetin muutamaan paikkaan sähköpostia ja kyselin tästä kartoituksesta.
Näiden viestien lomassa esille tulikin paljon kattavampi ja urheilijan kannalta luotettavampi testausmenetelmä; performance matrix -testi.
Kyseinen testi maksaa puolet enemmän kuin perus lihastasapainokartoitus, mutta ainakin omalta osalta voin sanoa, että olen saanut moniin kysymyksiin vastaukset.

Otetaan esimerkkinä se, että viiden vuoden ajan olen kärsinyt erilaisista urheiluvammoista. Viisi vuotta on todella pitkä aika, kun yrittää samalla jossakin kehittyä.. olen käynyt erilaisissa tutkimuksissa, mutta mitään poikkeavuutta ei ole löytynyt.
Mielestäni on kuitenkin hyvin outoa, että vammat syntyvät lähinnä vain toiselle puolelle kehoa.

Mielessäni on pyörinyt kysymyksiä alkaen "Miksi juuri minä?" ja päättyen kysymykseen "Miksi uusi vamma heti kun edellisen on saanut hoidettua?"
Vammoihini on keskitytty ns. yksilönä. On ajateltu, että okei takareisi on kipeä - siinä takareidessä on jotain häikkää.
Entä mitä jos ei olekkaan?
Mitä jos takareiteni on oikeastaan kunnossa, mutta jokin muu heijastaa kivun siihen?
-- Matrix testi toi lisäkysymyksiä, mutta ennen kaikkea se vastasi moniin aiempiin pitkään jo mieltä painaneisiin kysymyksiin.

Totuushan on, että matrixin perusteella varmistui asia siitä, että kehossani on monia epäkohtia kun on kyse treenauksen aloittamisesta:
- Takareiden kipuilu johtuu mm. väärästä kävelytyylistä - jolloin myös juoksu rasittaa paljon enemmän takareittä kun en käytä oikeita lihaksia..
- Nilkan vaivat johtuvat myös tuosta edellä mainitusta. Jalkateräni kääntyy ulospäin sekä kävellessä, että muissakin liikkeissä (juoksussa, loikissa..)
- Lisäksi säären sekä pohkeen lihakset ovat tällä hetkellä niin jumissa, että nilkkani ei "taivu" oikeisiin kulmiin (tjsp)
Myöhempi huomio: nilkasta löytyi ns lukko, hieronnalla pitäisi saada avattua kunnolla kaikki jumit pohkeista pois, jotta ei enää tule takaisin.. :D Elieli hieronta on aika kova sana tällä hetkellä ;)
--> Takareiden kannalta mieleeni nousi kysymykset: Mitäs, jos olisin puoli vuotta sitten uskonut lääkäriä joka ehdotti takareiden operoimista ainoana vaihtoehtona jos mikään ei ole muuttunut kuukaudessa? Olisiko leikkauksesta löytynyt jotakin? Vai olisiko se tehty turhaan, sillä kipuilun syy saattaakin olla jokin aivan muu..

Punaiset täplät siis "high risk areas" eli
kuten näkyy niissä on olkapäät.. sekä nilkat

Olkapään oireiluille löytyi yksi hyvinkin selkeä osasyy; selkäni pettää vasemmalle monessa liikkeessä. Eli heittojen aikana tämä aiheuttaa aika isonkin reaktion, jolloin olisi suorasanainen ihme jos missään ei tulisi mitään oireita.
Myöhempi huomio: Tällä hetkellä olen jo kisakauteni saanut päätökseen. Tarkoitukseni on ennen heittoihin palaamista kuntouttaa kaikki mahdolliset vammat siihen pisteeseen, että pystyisin palaamaan heittojen pariin ilman minkäänlaista oireilua. Eli vasta terveenä takaisin heittojen pariin :)

Sain testin tehneeltä fysioterapeutilta ohjeita joilla epäkohdat saadaan korjattua. Testin hintaan siis tosiaan kuului itse testi ja sen jälkeen vielä toinen käynti, jossa käytiin läpi tarkemmin ongelmat joita testi selvitti. Lisäksi myös henkilökohtaiset treeniohjeet kuuluivat hintaan.
-- Maanantaina kävin kontrolliajalla, jossa päivitettiin liikkeet. Poistettiin niitä mitkä ei ehkä olekaan niin hyviä ja lisättiin uusia. Nimittäin kehokin tottuu tekemään liikkeitä, eli jos jatkaisin samoja, niin kehoni tottuisi niihin, mutta se ei enää kehittäisi mitään.

Ja tässä näköjään myös nuo polvet/sääret..

Eli on siis selvää, että siihen testin hintaan tulee vielä muutama ylimääräinen tarkastuskäynti. Mutta omalla kohdalla ymmärrän sen täysin, sillä minähän haluan itseni kuntoon ja palata entistä vahvempana kilpailukentille. Eli toisinsanoen voin kyllä säästää kesätyö palkastani sen muutaman lisäkäynnin, jos se on minulle vain hyödyksi! :)

Tätä asiaa koskien voi vain sanoa, että aika näyttää korjaantuuko ongelmat. Kuitenkin positiivisin mielin mennään, sillä jo nyt tuntuu että jotkin asiat menevät treeneissä paremmin, koska käyttää niitä oikeita lihaksia :D Ja jotkut sitten taas tuntuvat raskaammilta, koska oikeat lihakset taas käytössä..


Tässä testissä on jokaiselle urheilijalle eri liikkeet, tai ainakin eri liikkeitä eri urheilijoille. Mulle siihen tietenkin valittiin moukarinheitto ;) se kun ainakin toistaiseksi on päälajini ja siinä ne vammatkin ovat syntyneet..

Mitä minulle kuuluu?

Reilut kaksi kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jossa pohdin suunnitelmia ja unelmia. Samaiseen postaukseen kirjoitin myöskin mm. ammattikorkean hausta, pääsykokeista ja pääsyvaatimuksista, sekä minne kaikkialle hain. Kirjoitin myöskin pohdintaa yleisurheilusta.
Kuten silloin kirjoitin: aika näyttää mitä tuo tullessaan.
--> Ja niinhän se aika sitten parissa kuukaudessa onkin näyttänyt hieman millainen tulevaisuuden tie mulla on, tai ainakin sen alun..

Aloitetaanpa siitä, että tosiaankin pääsin opiskelemaan Jyväskylän ammattikorkeaan! Vaikka itse ehkä olin hieman tyylillä; toivotaan parasta, pelätään pahinta, ja "en minä kuitenkaan sinne pääse."
Niin sinne minä pääsin *.* oli kyllä ihmetys ja ilo suuri, kun katsoin opintopolusta, että siellä se lukee "hyväksytty ensimmäiseen hakuvaihtoehtoon." HUOM! nyt otetaan myös huomioon, että kouluun pääsi enintään se 90 opiskelijaa, ja pääsykokeissa ensisijaisia hakijoita oli noin 500. Ja koska mähän olin ensikertalainen, ja siellä oli joitakin jotka olivat hakeneet jo useamman vuoden peräkkäin, niin olin todellakin todella yllättynyt :D

Nyt koska opiskelupaikka vahvistui, niin samalla myöskin aloin sitten muuttoasioita järjestelemään. Ja sain kuin sainkin sitten Koasilta asunnon, en yksiötä kuten olisin toivonut, mutta sain kahden hengen solun. Ja olen ihan tyytyväinen tuohon, sillä oli todella siistissä kunnossa sekä kämppä, että porraskäytävä yms. Ranta löytyy alle 200m päästä, ja ruokakaupat noin 1km päästä. Ainii ja tuleva kämppikseni vaikutti todella mukavalta :) Joten eiköhän siellä viihdy! Ja myös, jos nyt viihdyn siellä tosi hyvin, niin ehkäpä jopa jään sinne.. tosin silloin en saa rakasta kissaani Viliä mukaan :( Mutta solussa asuminen on kyllä halvempaa, ja siellä on aina kaveri jos tulee yksinäistä :'D

Sitten toiseen aiheeseen, eli motivaationi on pikkuhiljaa palaamassa takaisin yleisurheilussa. Tällä hetkellä valmentajani etsii mulle Jyväskylästä (tai sieltä lähiseudulta) jotakin valmentajaa, joka pystyisi mun heittoja katsomaan siellä :) Eli jatkan kyllä, ainakin toistaiseksi. Tajusin, että mä en ole oikeasti valmis lopettamaan, vaikka mieli välillä tekisikin, niin tiedän, että katuisin sitä myöhemmin.
--- SM kisoihin en tänä kesänä osallistunut. Ne jätin suosiolla väliin, koska kauden heitot ei olleet mennyt niin kuin olin suunnitellut, ja tulostaso ei ole parantunut. Lisäksi koska motivaationi oli jossain vaiheessa täysin olematon, niin silloin en myöskään pystynyt täysillä treenaamaan. Näiden lisäksi on vammat haitanneet kehitystä, niin vaikka ärsyttikin - jätin silti kesän pääkisan väliin. Treenaan sitten (toivottavasti) ensi kauden kunnolla ja täysillä, ja palaan takaisin kilpailukentille ensi kesänä! (y)

Taekwondon osalta mun Jyväskylän treenit on kunnossa :) Pääsen sinne yhteen ryhmään treenaamaan, joten innolla odotan sitäkin!!

Kouluhan mulla siis alkaa ensi viikon maanantaina, muutto on tulevana lauantaina. Tää loppuviikko menee kyllä pakkaamisen merkeissä, hyvä kun sain hieronnan tungettua just ja just yhteen väliin.. :D
Ekan viikon ohjelma löytyikin jo netistä, kun tajusin sieltä katsoa Facebook ryhmämme kautta. Sillä viikolla on orientaatiota, tutustutaan kaikkeen ja kaikkiin.. ihan sellasta perus meininkiä, mitä nyt koulupäivät aika pitkiä tolla ekalla viikolla. Ei kuitenkaan vielä mitään kunnon oppimista, eli varmasti menee päivät todella nopeasti! :)
Viikon päästä maanantaina (31.8.) alkaa sitten kunnon oppiminen, ihan tosissani odotan innolla mitä kaikkia aineita on tulossa! :)

Kesätöiden osalta olin juuri tänään/eilen (riippuu miten kukakin sen laskee, eli siis tiistaina) vikaa päivää töissä. Voin sanoa, että mä todella viihdyin tuossa työssä (jäätelömyyjänä). Eikä vain sen ilmaisen jäden takia mitä sai syödä, vaan myös sen takia, että vuoroja on niin helppo vaihtaa muiden työkavereiden kanssa! :) Ja lisäksi huippu pomo tekee työstä kyllä mukavan:D Ensi kesänä sitten uudelleen!

--> Tässä näin hieman lyhennettynä viime kuukausien kuulumiset. Kirjoittelen lisää kun tulee ideoita kasaan ;) Varmaankin viimeistään ensimmäisen kouluviikon jälkeen :D

Urheilijan elämää

"Urheilu on hauskaa"
"Urheilu on nautinnollista"
"Urheilusta saa uusia ystäviä"
"Urheilija ei tervettä päivää näe"
"Urheilu vie ajatukset pois arjesta"
"Urheilu on terveellistä"

Muunmuassa näitä lauseita kuulee varmasti moni ei niin aktiivisesti urheileva niiltä, jotka elävät urheillakseen.
Tottakai nämä ovat suurimmalta osalta aivan totta, mutta samalla varmasti jokainen urheilija tietää ainakin syvällä sisimmässään ettei kaikki ole niin selkeää, kuin he antavat muiden ymmärtää.
Urheilun hyötyjä halutaan korostaa tutuille ja tuntemattomille, mutta todellisuudessa urheiluunkiin liittyy asioita joista me urheilijat vaikenemme.

Aloitan ensimmäisestä ja toisesta lauseestani:
"Urheilu on hauskaa" ,"Urheilu on nautinnollista"

Tämä kuva kuvaa hyvin sitä rankan treenin jälkeistä fiilistä ;)

Kyllä, urheilu on hauskaa, mutta ei aina. Jos/kun tähtää korkealle ja haluaa saavuttaa jonkin tavoitteen, ei se urheilu ole aina niin hauskaa. Tavoitteiden saavuttaminen ja korkealle tähtääminen tuovat mukanaan myös kovan treenin. Vaikka muille sanomme, että rankka treeni on mitä parhainta - todellisuudessa aina ei ole niin mukava tulla kotiin kunnon rääkin jälkeen.
Se tunne, kun ei pysty aamulla melkeinpä nousemaan sängystä. Haluaisi vain lyllertää kaikkialle. Ensimmäinen päivä rankan treenin jälkeen ei ole se pahin - odota vain huomista ;)
Samalla kuitenkin miettii "jes, eilinen treeni oli onnistunut".


"Urheilusta saa uusia ystäviä"
Totta. Vaikka harrastaisi yksilölajia, on useimmiten kuitenkin kilpailutilanteessa muitakin urheilijoita.
Samalla kuitenkin ne entiset, vanhat ystävät saattavat jäädä varjoon. Monesti sanotaan, että vain urheilija pystyy ymmärtämään toista urheilijaa. Tämäkin on totta, mutta samalla myös kyllä ne tosiystävät ymmärtävät ja pysyvät menossa mukana ikuisesti.
Valitettavasti kuitenkin löytyy myös niitä, jotka eivät ymmärrä urheilijan elämää. Jos urheilija sanoo, että päivän treeni kestää noin kaksi tuntia - kannattaa aina muistaa hänen sanoneen sen pienen sanan "noin."
Saattaa nimittäin olla, että hyvin pian treenit venyvät vähintään tunnilla. Syitä voi olla monia: Suomen sää yllätti, ja joutui siirtymään ulkoa sisälle treenaamaan / treenit sujui niin hyvin/huonosti, että täytyi jäädä jatkamaan / valmentaja on keksinyt viime hetkellä, että voisi vielä lopuksi tehdä jotain muuta treeniä lisäksi.
Niin tai näin - jos olet sopinut tapaamisen urheilijan kanssa hänen treeniensä jälkeen - aina (AINA), kannattaa odottaa vahvistusta onko tapaaminen ajallaan.
-- Vaikka me urheilijat olemmekin menevää kansaa. Ja meillä on vuosi täynnä treenejä, kilpailuja, koulutuksia, tapaamisia, kilpailuihin valmistavia treenejä yms. niin silloin kun meillä ON aikaa tavata ystäviämme, niin käytämme sen ajan hyväksi. Keskitymme tällöin ystäväämme samalla tavalla, kuin keskitymme treeneihimme.
Urheilijana meidät on myös opetettu olemaan ystävällinen sekä avulias kilpakumppaneille / treenikavereille, mutta samalla myös olemaan hieman varautunut - näin myös toimimme muiden ihmisten kohdalla.
Meiltä luonnistuu myös arvostus ja tilan antaminen - jos jollakin ei ole aikaa tavata, me ymmärrämme, sillä olemme itse aivan samanlaisia.

"Urheilija ei tervettä päivää näe"
Näin on varmasti vuosisatojen ajan ajateltu. Tosiasiahan on, että urheilijan pitäisi nimenomaan olla terveempi kuin ei liikuntaa harrastava.

Käytämme itsekin tätä lausetta (joskus), kun eteemme tulee jokin urheiluvamma.
Todellisuudessa, jokainen urheiluvamma lamauttaa urheilijan. Kun on jokin vamma, ei pysty treenaamaan täysillä.
Ja jos tosiaankin olisi niin, ettemme näkisi tervettä päivää - olisi varmasti moni jo urheilun lopettanut.
Tämän lauseen voi tosin ajatella myös toisella tapaa: lihasjumina. Kipua, joka on normaalia urheilijalle, mutta joka saattaa muiden silmiin näyttää joltain aivan muulta.

Lihasjumien ystävä ;)

"Urheilu vie ajatukset pois arjesta"
Totta. Jos arki on kuitenkin liian raskasta ei välttämättä urheilu siihen auta. Silloin on parhainta selvittää ongelman ydin ja jatkaa vasta sen jälkeen. Jo pelkkä stressi saattaa haitata urheilua itsessään, ja altistaa mm. urheiluvammoille..
Niin ja urheilussa pystyy unohtamaan kyllä arjen, mutta arjessa ei unohdu urheilu ;)



"Urheilu on terveellistä"
Tässä on vähän sama kuin missä tahansa muussa asiassa, liika on aina liikaa.

Pitäkäähän se järki&varovaisuus mukana myös urheillessa ;)

Liikunnasta voi tulla pakkomielle ja siihen voi tulla riippuvaiseksi, melkeinpä samalla tavalla kuin joku on riippuvainen makeisista/alkoholista.
Samaten ne joilla on/on ollut jokin syömishäiriö - on hyvin usein (valitettavasti) jonkin lajin urheilija. Tietyt lajit saattavat tuoda mukanaan ulkonäköpaineita. Kun treenikaveri on hoikempi, sitä yrittää päästä samalle tasolle. Silloin sitä unohtaa, että olemme kaikki erilaisia ruumiinrakenteeltamme, ja jotkut ovat vain hoikempia (eivät välttämättä kuitenkaan kevyempiä).
Yleisesti ottaen jokaisen pitäisi keskittyä itseensä, eikä alkaa muuttamaan ulkonäköään vain sen takia, että joku muu näyttää paremmalta..
-- Muuten urheilu on kyllä terveellistä. Liikkuminen on hyväksi, mutta samalla pitää muistaa levon tärkeys. Levossa lihakset kuitenkin kasvavat.

Kielimatka vai -kurssi?

Haluan nyt kertoa oman mielipiteeni siitä kumpi on parempi, kielimatka vai kielikurssi. Ja vaikka niiden nimet kuulostaa samanlaiselta, on ne hyvin erilaiset. Olen suunnitellut tän tekstin jo monen monta viikkoa sitten, mutta vasta nyt muistin tämän ;D

Eniten Singaporen kielikurssini aikana mut yllätti se, miten paljon kielimatka ja kielikurssi eroaa toisistaan. Olisin kuvitellut niissä olevan enemmän samoja piirteitä, mutta todellisuudessa ne olivat kuin yö ja päivä.

Tosin olihan kohteetkin ihan eri, Malta ja Singapore, mutta noh kuitenkin saman yhtiön matkat :)

Mun kokemuksien mukaan, kielikurssi oli ehdottomasti parempi valinta!

Kielimatkalla ei oikein ulkomaalaisiin tutustunut, koska kaikki aktiviteetit tehtiin suomalaisessa ryhmässä. Koulukin oli lähinnä yhteiseloa luokan kanssa. Toki opin siellä myös jotakin, mutta jos on vähänkin massan mukana menevä ja mieluummin tekee jotain muuta koulun jälkeen - niin ei sitä opi, vaikka istuisikin siellä koulun penkillä joka päivä. Sitä kieltä täytyy käyttää muuallakin kuin luokkahuoneessa.
..
Olen myös kuullut, että mm. isäntäperheen vaihdos, sekä luokkatason vaihtaminen ei olekaan ollut mikään helppo homma. Ja usein onkin lopulta ollut niin, että perhettä/luokkatasoa ei ole pystynyt muuttamaan. Tiedä sitten mitä on ollut taustalla..

Isäntäperheelle meidän ottaminen osaksi heidän perhettään, oli enemmänkin vain "okei taas uusia kielimatkalaisia". Tuntui ettei heitä yhtään kiinnostanut, että olemme siellä. Eniten meistä oli kiinnostunut perheen 1 vuotias poika ja perheen mummo (joka hoiti kaikki kodin asiat). Perheen vanhin tyttö (16v.) oli hyvin kyllästynyt siitä, että olimme siellä.

Kielimatkalla lisäksi valvonta on hyvin tarkkaa. Et saa olla ulkona tietyn ajan jälkeen, ei saa mennä baariin edes sisälle, ei saa tavata tuntemattomia paikallisia (ainakin meidän ryhmästä muutamalle tuli tästä ongelmia)..
Se, että kanssasi on aina ja koko ajan joku valvomassa sääntöjen noudattamista, voi tuntua joidenkin mielestä hyvin ärsyttävältä ja ahdistavalta. Mutta pakko mainita, että siitä on myös hyötyä. Jos tulee jokin ongelma - tietää heti kenen puoleen kääntyä. Aina on joku jolta kysyä neuvoa :)

HUOM! vaikka nyt kerroin tässä muutaman asian, joissa omasta mielestäni on parantamisen varaa. niin ei pidä unohtaa - minä olin kielimatkalla kesällä 2012, kolmessa vuodessa asiat ovat varmasti parantuneet paljonkin. Ja voi olla, että nämäkään eivät enää ole mikään ongelma :)

Kuva poimittu Googlesta

Lisäksi vaikka mielestäni kielikurssini oli paljon parempi, niin en kuitenkaan vaihtaisi Maltan kielimatkan kokemusta mihinkään. Siellä kuitenkin tutustuin suomessa asuviin henkilöihin, joihin olen pitänyt yhteyttä edelleen. Kokemuksia joita olen kirjoittanut myös tänne blogiini silloin kun kielimatkani oli ohi, en unohda ikinä!



Kielimatkoista voit lukea lisää täältä: http://www.ef.fi/lt/

Sitten kielikurssiin:

Voisin aloittaa sillä, mikä itseäni (ja vanhempiani) epäilytti ennen kurssia - onko turvallista mennä tuntemattomaan maahan aivan yksin. Jos nyt joku kysyisi minulta asiaa, vastaisin samantien että kyllä on. Vaikka kielikurssilla ei ole mukana perässä roikkuvaa liideriä jatkuvasti, niin samat kömmellykset mitä kielikursseilla ehkä törmää, voi niihin törmätä myös kielimatkalla. Aika paljon on itsestään kiinni se yksin matkustamisen turvallisuus. Riippuu tietty myös maasta.

Tämäkin googlesta-mutta näitä kylttejä löytyi oikeasti kaikkialta
eikä vain mukista ;)

Jos olisin mennyt mihin tahansa muualle maahan kuin Singaporeen - en olisi varmasti uskaltanut mennä ihmisen kyytiin jonka kanssa olin jutellut aiemmin vain sähköpostin välityksellä. Singaporessa se kuitenkin oli turvallista. Kuten myös liftaaminen siellä on turvallista, oli myös tuo hyvinkin turvallista (vaikka äitini sitä kauhisteli). Totuushan on, etten olisi päässyt taekwondon treenauspaikkaan ilman valmentajan kyytiä, sillä alue oli yksityinen.
--> Kirjoittaessani tätä, tarkoituksenani ei ole kehottaa ihmisiä hyppäämään tuntemattomien kyytiin, vaan tarkoituksenani on kertoa, että oman järjen käyttö on sallittua tilanteessa, kuin tilanteessa. Jos joku asia tuntuu hullulta/pelottavalta/epäilyttävältä - kannattaa ehkäpä luottaa omaan vaistoonsa, mieluummin kuin tehdä jotakin joka tuntuu epämiellyttävältä. Oma vaisto on kuitenkin usein oikeassa. Se, että äitisi joka on sillä hetkellä parhaimmillaan tuhansien kilometrien päässä, ei voi tietää millainen asia on oikeasti kyseessä.
Koska vaikka miten julmalta se tuntuukaan - loppupeleissä olet maailmalla aivan yksin.

Esipuheen jälkeen kevyempiin asioihin ;)

Singaporen kielikurssilla EF:n henkilökunta on koululla oikeasti kurssilaisia varten. Heti ensimmäisenä päivänä sinulle kerrotaan, että jos eteen ilmenee ongelmia - voi ja täytyy heidän puoleen kääntyä. Koski ongelma sitten isäntäperhettä, koulua, luokkatasoa, vapaa-aikaa yms. heillä on joku joka löytää ratkaisun, tai ainakin tietää kenen puoleen kääntyä jos eivät itse tiedä.
-- Kurssin ensimmäisenä päivänä (maanantaina) koulussa annetaan jokaiselle oppilaalle ns. tietopaketti, kyniä, erinäisiä info papereita, ensimmäisen viikon lukujärjestyksen sekä wifin salasanan.
Myöhemmin saman viikon aikana jokaiselle kurssilaiselle annetaan oma opiskelijakortti. Tämä kortti täytyy olla aina koulussa mukana, mahdollisia tarkastuksia varten (onko kaikki opiskelijat todella opiskelijoita tms). Ja tällä kortilla pitäisi nähtävyyksiä päästä katselemaan opiskelijahinnalla (jos heillä sellainen on).

Koulun henkilökunnasta on todella apua, jos sitä tarvitsee. Tai ainakin omalla kohdalla, sain apua aina kun vain kerroin asiani :)
Kävin useampaan otteeseen school directorin juttusilla, ja hänestä jäi vain positiivinen kuva.
Ensimmäisen viikon puolessavälissä sain vaihdettua kurssini tason ylemmäksi vain kertomalla, että mielestäni taso jolla silloin olin, oli liian helppo.
Vähän reilu viikko myöhemmin sain vaihdettua spin (valinnaisaine) kurssini, en joutunut selittämään miksi, vaan riitti että kävin kysymässä. -- myöhemmin samana päivänä kävin vielä kysymässä missä luokassa spin kurssini sijaitsee, koska sitä ei vielä lukujärjestyksessäni lukenut :D

Mutta oma perhe on kuitenkin se kaikkein tärkein <3

Myöskin isäntäperheeni oli aivan mahtava <3 Perhe jutteli kurssilaisten kanssa, söimme yhdessä aina kun aikataulut sopi yhteen ainakin illallisen (viikonloppuna myös lounaan). Jääkaapista sai syödä mitä ikinä löysikään :D
Tosin kahdella viimeisellä viikolla seinälle kirjoitettiin lappu mitä syödään aamupalaksi minäkin päivänä. Murot oli nimittäin aika suosittuja perheessä, ja jos niitä olisi joka aamu syönyt, niin ei olisi kyllä viikoksi riittänyt ;)
Ja mitä parhainta, me myös tehtiin yhdessä asioita! Vikalla viikolla käytiin yhdessä syömässä, perheen tyttären (21v) kanssa katsoimme leffaa ja hän myöskin pyysi mua hänen ja hänen ystävänsä kanssa viettämään iltaa syöden sipsejä, kasviksia, karkkia ja tekemällä juusto-vodkafondueta :'D Ja tää perheen tyttö sekä myös muutama hänen kaverinsa ja myös mun huonetoveri tuli saattaamaan mut bussipysäkille lähtöpäivänä, odotti bussin saapumista mun kanssa ja vielä kaiken lisäksi auttoi kantamaan tavarat bussiin! :')
Oli oikeasti paljon juteltavaa tän perheen kanssa, ja juttelen tän perheen tytön kanssa edelleen mm. facebookissa :3
Toivon todella, että joku päivä pääsen takaisin singaporeen, ja pääsen tapaamaan tän ihanan perheen uudelleen. Koska for real, I miss my host family!<3 ja oon kuullut huhuja, että mä oon ollut yks parhaimmista kurssilaisista tässä perheessä, ja hekin ikävöivät mua :')

Niin ja siis vielä siitä vapaudesta: kielikurssilla ei ole liidereitä. Sai ihan vapaasti tulla ja mennä. Mutta koulussa täytyi käydä. Jos ei ollut käynyt kurssin aikana 90% tunneilla, niin ei saanut todistusta kurssin päätyttyä. Tämä ei ollut koulun tai EF:n idea - vaan tämä oli ihan valtion määräys ja laki. Tästä kannattaa oikeasti pitää kiinni. Sitä koulua ei kuitenkaan ole viikossa paljoa, vaikka olisikin intensiivikurssi kuten mulla, ja siellä koulussa jaksaa kyllä käydä!

-- Mutta me kurssilaiset saatiin tutustua kehen halusimme. Mä kävin tapaamassa jätkää johon tutustuin netissä, meillä oli oikeastaan kiva ilta :) ja perinteinen kohtelias singaporelainen maksoi tietenkin mun leffan ja myöskin ruuan *.*


Kielikursseista voi lukea lisää täältä: http://www.ef.fi/ils/

Tää on niin totta :)

suunnitelmia&unelmia - mitä ne oikeastaan ovat?

Muutaman päivän ajan olen miettinyt sitä, miten ihmeellistä on, että jotkut asiat saattavat muuttua hyvinkin lyhyessä ajassa. Joitakin asioita on miettinyt vaikka kuinka kauan, mutta yhtäkkiä tajuaa oikean ratkaisun ihan ilman miettimättä. Vaihtoehtoisesti on pohtinut eri vaihtoehtoja, miettinyt mikä niistä olisi paras juuri itselleen, ja yhtäkkiä se vain tulee mieleen - ihan joku eri asia mitä et edes ollut miettinyt!

Tämän takia mielestäni on miltei mahdotonta vastata kysymykseen "mitä luulet tekeväsi viiden vuoden päästä?" tai "mitä suunnitelmia sinulla on tulevaisuudessa?" Toki niitä suunnitelmia saattaa ja pitääkin olla, mutta totuushan on, että ne kaikki saattavat muuttua jopa yhdessä päivässä.
Unelmat ovat asia erikseen - niitä pitää aina olla! Oli ne mitä tahansa :)
Tämän takia kun joku kysyy jommankumman edellämainitun kysymyksen - kerron vain lähitulevaisuuden suunnitelmistani ja unelmistani jotka ovat unelmia tällä hetkellä. Mutta sanon aina, että nämäkin saattavat ajan myötä muuttua, koska niinhän se on, vaikkei sitä ehkä haluaisikaan myöntää.
-- Esimerkiksi lapsilla on monia tulevaisuuden suunnitelmia, heillä unelmana on tulla poliisiksi, palomieheksi, eläinlääkäriksi tms. kun he kasvavat - unelmat ja suunnitelmat muuttuvat. Ei kaikilla, mutta monilla.

Tällä hetkellä tuleivaisuuteni on aikalailla kiinni mm. yhdestä asiasta: saanko ammattikorkeasta opiskelupaikan vai enkö saa, (amk hausta lisää myöhemmin). Jos saan, on seuraavan kolmen ja puolen vuoden suunnitelma koulunkäynti ja sen jälkeen työelämään siirtyminen.
Jos en saa paikkaa mistään niistä (neljästä) opiskelupaikasta joihin hain, on seuraava askel hieman vielä hukassa. Au pair työ on käväissyt (ja on edelleenkin) mielessä, samoin ahkera työnhaku niin suomesta kuin myös ulkomailtakin.
-- Nyt voin vain sanoa, että aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan!:) Sormet ja varpaat ristissä toivoen, että opiskelupaikka napsahtaa mun kohdalle!!

Yleisurheilun kanssa juttu on hieman samankaltainen. Tällä hetkellä treeneissä heitot sujuu, mutta kisoissa ei (siitäkin lisää myöhemmin). Jos/kun saan opiskelupaikan - ilmapiirin ja treeniryhmän vaihdos (ainakin arkipäiviksi) on varmasti hyvänolon kannalta vain hyväksi. Tällöin saatan myös yleisurheilua jatkaakin.
Jos taas en saa sitä opiskelupaikkaa, on yleisurheilun jatkuminen hieman kiikunkaakun. Saatan jatkaa, mutta en aktiivisesti. Tai sitten lopetan vain kokonaan.

Taekwondon asialla asiat ovat päivänselvät. Minne ikinä päädynkin, mihin ikinä menenkin, aion taikkista jatkaa. Koska kuten sanottu, tämä on se mun juttu! :)


Koska en halua lopettaa kirjoitustani huonosti menevän asian esilletuomiseen, niin kerron ensin tän päivän kisakauden avauksesta ja taustatietoa ennen näitä kisoja! Ja sen jälkeen päätän kirjoitukseni kertomalla siitä ammattikorkeasta! *.*

Tosiaan avasin siis kisakauteni tänään. En odottanut mitään huipputulosta, koska perjantaina treenit ei oikein kulkenut. Menin kuitenkin kokeilemaan miten menisi. Ja huonostihan meni. Kisat joissa tänään kävin, on sellaiset ettei niissä sitä jännitystä tunne, koska kyseessä pikkukisat ja ympärillä suurimmaksi osaksi vain tuttuja kasvoja (jotka käyvät samoissa kisoissa vuosittain). Jännityksestä heittotulos ei siis johtunut. Tekniikka oli suoraan sanottuna päin persettä. Olen tottunut heittämään neljällä pyörähdyksellä, mutta koska treeneissä heitetään ilman niitä reunajuttuja niin neljä pyörähdystä ei kyllä mahdu enää rinkiin kun ne reunat siinä on! aargh.
Suoraan sanottuna, olisin paljon mieluummin mennyt tekemään jädekiskalle iltavuoron, ja saanut sunnuntain tuplapalkan ;)
Tällä hetkellä voin vain sanoa, että jos tulokset jatkuu kesällä samanlaisina, niin se on kyllä sitten kesän jälkeen goodbye moukarinheitto..

Sitten siihen ammattikorkea asiaan (amk).
Päätin hieman vaihtaa niitä tulevaisuuden suunnitelmiani, ja jatkaa sittenkin koulua. Restonomi koulutus.
Hain neljään eri amk, ja tässä ne tulevat hakujärjestyksessä: Jyväskylä, Kuopio, Porvoo ja Mikkeli
Se miksi hain kaukana kotoa oleviin paikkoihin - ei suinkaan ole pelkästään se, että kaipaan ilmapiirin muutosta. Vaan muina syinä ovat mm. kaukana oli paremmat opintosuunnitelmat/-ohjelma, kielet joita pystyy opiskelemaan, opintomatkat, opiskelu/työharjoittelu ulkomailla, nimenomaan nuorten koulutus.. yms.
-- Maanantaina siis suuntasin Jyväskylään, ja tiistaina oli pääsykokeet ja haastattelu. Pääsykoe oli erilainen mitä minä (sekä moni muu) oli ensisijaan ajatellut. Koko koe koostui ainoastaan ennakkomateriaalista "matkailun tiekartta". Onneksi olin lukenut sen ennakkomateriaalin hyvin. Kokeessa oli siis vain kolme esseetä. Ei matikkaa, ei englantia (muuta kuin kokeessa saatu englannin kielinen materiaali)..
-- Sen jälkeen odottelin kolmisen tuntia, että pääsen haastatteluun. Jossa siis neljä haastateltavaa samaan aikaan ja kaksi haastattelijaa. Piti kertoa itsestään (harrastukset, aiemmat koulutustaustat, miksi kiinnostuntu matkailualasta...), oli myöskin ryhmätehtävä, ja piti pitää myyntipuhe itsestä (eli miksi juuri minä tähän kouluun ja tälle alalle..), niin ja piti myöskin kertoa yksi huono puoli itsestään koskien opiskelua, ja pystyykö näkemään itsensä esimies/johtamistehtävissä.

Kokeesta saa enintään 70p ja haastattelusta 25p. En muista ulkoa miten koulutodistusten pisteytykset menee, mutta niistäkin sai jonkinlaisia pisteitä.
Koe meni mielestäni hyvin, ainakin sain tekstiä aikaiseksi papereille ;) ja haastattelukin meni ihan hyvin. Mun vierellä tosin oli kaksi tyttöä, joilla kokemusta työelämästä ja aikasempia kouluja lukio ja ammattikoulu.. heillä oli varmasti enemmän kokemuksia haastatteluista, sen verran varmalla tavalla vastasivat :D
-- Ei kuitenkaan hätiä mitiä, jos en Jyväskylään pääse - niin toivottavasti sitten jonnekin muualle! :) hieman alle kuukauden päästä saa tietää tulokset *.*

Unelmia pitää siis aina olla, kunhan muistutin, ettei tektistäni saa väärää käsitystä ;)

Pohdintaa&Fiiliksiä

Singaporen matkan aikana ja varsinkin sen jälkeen, tajusin kuinka paljon oikeasti rakastan matkustelua, uusiin ihmisiin ja uuteen kulttuuriin tutustumista. Kyllä se unelma-ammatti edelleen on matkaopas! Tai sitten ihan mikä tahansa työ jota saisin tehdä ulkomailla. Toimistotyö ei ehkä ole se mun juttuni, mutta kyllä esim. hotelliin voisin mennä ulkomaille töihin :)

Ennen Singaporen matkaa olin ehkä hieman vielä epävarma englannin käytöstä jokapäiväisessä elämässä, mutta matkan aikana se sujuikin luonnollisesti. Tosin, mullahan ei ollut muuta vaihtoehtoa ;) 

Jännitin myöskin todella paljon taekwondo treeneihin osallistumista, koska en ollut varma niistä taekwondo taidoistani ja lisäksi myöskin ehkä hieman pelkäsin jos en ymmärräkään mitä valmentaja mulle puhuu :D after all olen ikionnellinen, että jaksoin nähdä vaivaa ja etsiä taekwondon treenauspaikkaa :) Kun koulussa kysyttiin, mikä oli paras kokemus Singaporessa - valehtelematta vastasin, että tietenkin uudet ystävät ja uusi kulttuuri, mutta myöskin se että sain mahdollisuuden käydä paikallisisissa treeneissä. Ja se, ihan oikeasti, jää varmasti mun mieleen pitkäksi aikaa! Niin ja kyllä mä siellä treeneissä hyvin pärjäsin ;D en ollut piiiiitkään aikaan otellut, mutta sekin tuntui yllättävän hyvältä treeneissä siellä (y)

Ja kuten viereisestä kuvasta näkyy -->

Mä sain viimeinkin ylemmän keltaisen vyön!! En voisi olla onnellisempi! 3 vuotta keltasena vyönä, ja nyt vihdoinkin pääsin vyökokeeseen. Ja siis kolme vuotta ei ole kulunut sen takia, ettenkö olisi aiemmin päässyt läpi vyökokeesta, vaan sen takia etten yksinkertaisesti ole päässyt edes vyökokeeseen muiden treenien (/vammojen) takia. Lisäksi en ole panostanut aiemmin kunnolla tähän lajiin, vaan vasta nyt muutaman viimeisimmän kuukauden (enemmänkin viimeisen puolen vuoden..) aikana taekwondo on tullut tärkeämmäksi lajiksi elämässäni. Mutta hei tässä lajissa ei kyllä varmasti ole ikinä myöhäistä! Niinpä tästä se lähtee!! *.* nyt olisi tarkotuksena mennä aina mahdollisimman lähimpään vyökokeeseen, kunhan vain oppisin liikesarjan ;)

Mä jännitin ihan älyttömästi sitä vyökoetta, joka oli siis noin viikko singaporen kotiinpaluun jälkeen :D ja se vyökoe oli uusinta koe (niille jotka ei päässyt viimeksi tulemaan), joten porukkaa oli silminnähden vähemmän kuin oikeaan aikaan olevissa vyökokeissa x) sekin toi siis lisähaastetta mukaan, koska ei ollut ketään edessä keltä varmistaa miten jokin menee, jos ei muistanut ^^

Jännitykseni kyllä kuulemma huomattiin :'D minkäs voi, kun viimeisin vyökoe kolme vuotta sitten x)

<--- Positiivista on, että nyt mulla on kirja josta hieman opetella liikesarjoja, tekniikoita, ja mikä tärkeintä niiden liikkeiden korealaisia nimiä ;D eli kyllä tää tästä tosiaankin lähtee!

Kirja&avaimenperä oli siis läksiäislahja Singaporen valmentajalta ^^

Taekwondo treeneissä olen nyt innostunut tosissani käymään. Olisi huikeeta osallistua jokin kaunis päivä liikesarja kisoihin (miksei myös otteluun, kunhan ensin treenaisin kunnolla sitäkin). Eilen olin potkutreeneissä, ja se tunne kun valmentaja kehuu mun tekniikkaa vaikeassa takapotkussa *.* ja koska meidän treeniporukka on ihan älyttömän mukava ja meiän yhteishenkikin on melkein kuin käsin kosketeltava, niin treeneissä on ihan mahtavaa käydä!!

Oikean puoleinen kuva--->

On otettu heti ensimmäisen Singaporen taekwondo treenin jäleen. Fiilikset oli mahtavat (olinhan sitäkin jännittänyt aika paljon), mutta kyllähän myös väsytti :D 

<---Vasemman puoleinen kuva

On otettu vikassa taekwondo treenissä. Fiilikset sad but happy! ;) Vieressä paikallinen valmentaja siis! Huippu tyyppi.

Singaporen taekwondo treenit auttoi mut kyllä pääsemään läpi siitä vyökokeesta joka mulla oli sitten suomessa viikko kotiinpaluun jälkeen :) Onhan se selvää, että jos olisin pitänyt kuukauden taukoa treeneistä, en olisi varmaankaan muistanut tekniikoita. Joten kyllä kiitokset kuuluu singiksen valkulle ;D

Yleisurheilu treenit on jäänyt vähän vähemmälle. Kuten jo taisin Singaporessa kirjoittaa, en siellä käynyt kertaakaan heittämässä. Ainoa yleisurheiluun liittyvä treeni taisikin olla puntti sekä porrasjuoksut ja lenkki. Motivaationi on hieman ollut kadoksissa, eikä oikeastaan vieläkään ole tullut täysin takaisin. Jotenkin tuntuu, ettei se motivaatio ole tulossa kokonaisuudessaan enää takaisin. Siitä kirjoitan ehkä lisää joku toinen päivä.. Tänään ei ole sellainen fiilis :D

Ps. Palatakseni takaisin matkustamisen rakastamiseen: tässä yks päivä kattelin äkkilähtöjä, ja ai vitsit olisi tehnyt mieli lähteä kun Kreetalle (tai Kreikkaan, en nyt muista tarkkaan), oli meno-paluu lennot 160€. Toki tohon olisi tullut päälle majoitus, ruuat, shoppailut yms. mutta kuitenkin, ne oli kaikenlisäksi Finskin lennot :D Olisi niin tehnyt mieli varata. Mutta hei eihän mulla ole aikaa. jädekiskalla töissä;) ja rahatkin taisi aikalailla jäädä sinne Singaporeen ;) noh kyllä mä vielä joku päivä lähden! Suunnitelmissa (ja unelmissa) olisi lähteä joku päivä tulevaisuudessa reppureissulle. Ehkä kaverin kanssa, tai sitten yksin (ja poimisin matkan varrelta uusia ystäviä). Lentäisin ensin Singaporeen, olisin siellä viikon ja sen jälkeen jatkaisin matkaani vaikkapa Balille, Malesiaan, Borneolle, Sumatralle yms. Olisi ihan älyttömän mageeta :D

Pps. Taekwondohan on aika maailmanlaajuinen laji, eli jos menen johonkin oppaaksi, niin helpommin sieltä varmasti taekwondo treenejä löytyy kuin moukarinheitto ;)

Always in my heart and in my memories! ;) 

Oma seura kullan kallis ;) pieni mutta pippurinen!

Ensimmäisessä videossa liikesarja, joka mun pitäisi seuraavaksi osata vyökokeessa. Onneksi ei ainakaan vielä ole tiedossa seuraavaa vyökoetta ;) Vaikealtahan tuo näyttää, mutta treenillä varmasti oppii. Ja päälle tietty hieman treeniä kotona, eli eiköhän se siitä :)

Toinen video vain sitten musiikkia! ;D

Kameran otoksia Singaporesta

Heipä hei pitkästä aikaa ;)

Nyt on oltu kotona jo muutama viikko. Ikävä sitä Singaporen lämpöä ja aivan ihanaa isäntäperhettäni :)

Kuvia mun piti jo aiemmin lisätä, heh se vähän jäi teknisten ongelmien takia..

Tosiaankin koska mun kännykän mukaan mulla on liian vähän muistia niin en ole pystynyt kännykkääni päivittää.. tässä sitten yks päivä yritin laittaa kännykän kuvia tikulle ja tuli vastaan teksti "tiedostomuotoa ei tueta". Tiedä sitten johtuuko siitä, etten ole kännykkää päivittänyt vai jostain ihan muusta..

Ja koska dropboxini on myöskin täynnä, en kuvia sinnekään pysty lisäämään. Nyt jos joku päivä saisin paneutua pelkästään siihen, että poistan kuvia dropista jolloin saan kännykän kuvat lisättyä sinne - dropin kautta tikulle, poistettua kuvat kännykästäni ja päivitettyä tuon kännykän. Ennen sitä en ainakaan kännykän kuvia pysty tännekään lisäilemään :/

Mutta koska onneksi otin kuvia myöskin kameralla, niin laitan niitä nyt tänne :) Ihan vain koska haluan itekkin muistella Singiksessä vietettyä aikaa :D kameran kuvia ei todellakaan ole yhtä paljon kuin kännykän, koska kännykkä oli AINA mukana, ja napsin kuvia kaikesta x)

-- Ja tajusin vasta viimeisimpien päivien aikana, että ainii mullahan on kamerakin mukana ;D

Tällasta Fort Canning Parkissa ;)

Marina Bay Gardens :)

Kukkanen :3

Marina Bay Gardens :) Kivasti näkyy tää puisto+rakennusalue :D

Huomatkaa, en ole kovin ruskea koska en ottanut aurinkoa kuin kerran ;)

Kieltomerkkejä taas :D

Mun mielestä tää oli niin upee keksintö! Renkaat siis tuoleja ja tollanen kasvikatos ^^

Live turtle&tortoise museum :) Mun lemppari kilppari ;) niin lutunen <3
Ps. vaikka nää eleli tällasissa altaissa, niin kyllä niitä hyvin hoidettiin.. osa oli sitten vapaana, niistä kuvia siellä kännykässä.. :D

82 vuotias jättiläiskilpikonna :D

Kiinalaisten horoskooppien puutarha ;D Mun horoskooppini :)

Tää on yks kauneimmista kuvista mitä Singiksessä ollessani otin :) Ja oli toi paikkakin kyllä upea, eli ei ole kuvaa siis mitenkään muokattu ;D Kuva on siis Japanilaisesta puutarhasta.

Marina Bay Hotel, on se komia :D