muistelmia

Te nuoret, jotka ette ole vielä käyneet rippileiriä, niin ottakaa leiristä kaikki ilo irti! Tutustukaa uusiin ihmisiin ja valitkaa leirikohde oman tahdon mukaan. EI niin, että koska kaveri menee niin mäkin meen. Itse lähdin rohkeasti hakemaan uusia kokemuksia Kuortaneen yleisurheiluriparilta, josta en tuntenut ketään ennestään. Kisoissa olin muutaman kerran joitakin nähnyt mutta en muuten. Kun ei tunne ketään alunperin niin saa leiristä enemmän irti. :) Ite siis asun Uudenmaan alueella, joten Kuortaneelle sellanen yli 400km matka.. Isä mut sinne vei :)

Anyway tässä jotakin mitä mulle tuli eilen mieleen..

Siivosin laatikoitani eilen ja löysin sieltä kasapäin lappusia vuoden 2011 ripariltani, joka oli siis Kuortaneen yleisurheiluripari.. olin siellä 11 päivää. No anyway niitten lappusten seassa oli mm. leiri päiväkirja ja oikeesti rupes niin hymyilyttää ne asiat mitä oon sinne kirjottanut :) Siis kaikki oli suurimmaks osaks hyviä asioita. Mm. siitä että kaikki leiriläiset on todella mukavia jne.
Sinne olin myös kertonut eräästä sen päivän sessiosta, jonka aiheena oli kuolema. Muistan edelleen sen kuinka moni oikeesti itki siinä sessiossa ja purki tunteitaan, minä muiden mukana. En sen takia, että muutkin itkivät vaan sen takia, että olin padonnut tunteet mieleeni ja en ollut kertonut mieltä painavista asioista kenellekään. Oli hyvä puhua ihmisten kanssa jotka kuuntelivat. Olin itse silloin menettänyt juuri rakkaan mummoni, jonka kanssa juttelin paljonkin asioista. Edes äitini ei tiennyt, että mummoni oli minulle niin läheinen, hänkin sai tietää sen vasta myöhemmin.
Olen aina osannut paremmin kirjoittaa asioista kuin puhua, joten äitinikin sai tietää sitä kautta, että kirjoitin hänelle "kirjeen" ja jätin sen hänen paikalleen ruokapöydässä. Tällä tavoin olen useasti saanut purettua pahaa oloani, ja joskus kirjoitan asioita paperille mutta tuhoan paperit seuraavana päivänä. Se on oikeasti hyvä tapa, ja se auttaa :)

Löysin kaapista myös riparilla kirjotetun loppu"kokeen" joka ei ollut lähelläkään koetta. Vastasimme kysymyksiin, joita meille oli annettu. Pohdiskelua ja mietiskelyä leiristä ja siellä käydyistä asioista. Luin myös ohjaajani Antin kirjoittaman kommenttilapun ja vasta nyt tajusin, että hän oli yksi niistä ihmisistä jotka todella välittävät leiriläisistä. Hän oli yksi, joka muisti mitä olin kuolema sessiossa kertonut ja siitä hän mainitsi myös kommenttilapussaan. En enää muista mitä asioita kävimme siinä sessiossa läpi. Mutta muistan että miltei kaikki leiriläiset olivat tavallaan apealla ja tavallaan hyvällä tuulella session päätyttyä kaikkien ryhmien osalta. Apeus johtui varmasti siitä kuinka raskaasta asiasta olimme keskustelleet, ja hyvä tuuli siitä että pystyi kertomaan asiat jollekin luotettavalle henkilölle.

Yksi mielenkiintoinen löytö oli myös lappu, jossa luki oma nimi keskellä ja kaikki leiriläiset (eivät ehkä kaikki) kirjoittivat lapulle jotakin hyvää minusta. Sen lapun lukeminen sai minut hyvälle tuulelle. Olin saanut hienoja kommentteja :)
Moni oli kirjoittanut: "näemme vielä<3", "tulee ikävä<3" yms. asioita. ja vaikka näin oli monet kirjoittanut, niin monia heistä en ole tavannut enää kertaakaan leirin jälkeen. Tunnistan käsialat hyvin, ja muistan kyllä kuka kirjoitti milläkin tapaa. Useat, jotka kirjoittivat näin eivät edes tervehdi kun tulen kadulla vastaan tai näemme ohimennen kisoissa. Mielestäni olisi todella kohteliasta edes tervehtiä, jos ei muuta. Mutta koska ihmiset muuttuvat ajan myötä, niin kai nämä ihmiset ovat sitten muttuneet ja valitettavasti huonompaan suuntaan..
Muutama viikko sitten tulin junasta ja huomasin entisen leiriläisen kävelevän vastaan, tervehdin ja hymyilin. Tämä toinen vain katsoi minua, ja jatkoi sitten kävelyä. En saanut vastausta. Ja tämä sama henkilö on tullut vastaan kun menen koulusta kotiin tai koulusta jonnekin muualle, ja hän ei ikinä ole tuntevinaankaan minua. En halua mainita paikkoja minne olin menossa, missä olin tai mistä olin tulossa tai kenestä on kyse, koska en halua jakaa tämän ihmisen huonoa ominaisuutta kaikille. Kyseinen henkilö tietää varmasti itse, että hänestä on kyse, jos hän lukee tämän..

Toki leiriltä on jäljellä ihmisiä joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä. Jos en muuten niin onnittelen heidän syntymäpäivinään heidän facebook sivulleen. Tiedän, että se on aika vähän tehty, mutta se merkitsee jotakin. Että tunnen heidät edelleen, ja muistan heidät.
Vain muutaman leiriläisen kanssa olen jutellut facebookissa useastikin, tai lähetellyt teksiviestejä, ja näiden ihmisten kanssa haluan jatkaa yhteydenpitoa vielä jatkossakin. :) Harmillisesti suurin osa näistä ihanista ihmisistä asuu todella kaukana omasta kodistani ja sen takia en ole nähnyt heitä leirin jälkeen tai vaihtoehtoisesti "jatkoleirin" jälkeen. Minulla on hyviä muistoja näiden ihmisten kanssa, ja toivon todella että tiemme kohtaavat vielä!<3 Niin kisoissa kuin myös muuallakin.
Toivon myös näkeväni leirin isosia ja valmentajia ja ohjaajia vielä joskus! :)